sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Life

Jeap eli elossa ollaan Los Lunasissa, new mexicossa. Perhe on tosi rento ja mukava ja host veljet on kylla ihan taydelliset. Rennot ja kokoajan tekemassa jotain :D.

Saavuin tanne viime tiistaina vietettyani yhden yon New Yorkissa. Albuquerquen lentokentalla olin kuolla jannityksesta kun kavelin hakemaan laukkuani ja mietin millaisen perheen sain, mutta taahan on ihan taydellinen perhe. Mua ollaan jo viemassa metsastamaan ja kalastamaan ja vaeltelemaan vuorille ja olenkin ollut jo ampumassa revolverilla, kivaarilla ja haulikolla host veljen kanssa. Ja voi etta naa maisemat on ihan sika hienot! Eka ajattelin, etta hmmm.. mitas muuta New Mexicossa on kuin aavikkoa, mutta noi vuoret on ihan mahtavat!

Kouluun menin ekaa kertaa perjantaina ja aineina mulla on tassa jarjestyksessa:
1. Algebra
2. Weight lifting
3. Anatomy
4. English
5. Spanish
6. US history

Kirjat on ihan HUGE, mutta suurinta osaa ei onneksi tarvitse ottaa mukaan kouluun, koska heilla on kirjat meille myos siella. Laksya tulee, mutta ei ole vaikeita. Esimerkiksi US historysta laksyna on kirjottaa n. pari sivua tekstia tiettyjen sanojen merkityksista ja se on suunnilleen suoraa kopioimista kirjasta, ja ne arvostellaan ensi viikolla, joten suht helppo B-A tulossa.  Muuten se koulupaiva oli ihan hullu! Ihmisia ymparilla kysymassa kokoajan kysymyksia, mutta tuli muutama kaverikin tehtya ja porukka oli silleen, '' we have got to get you to party with us'' :D. Well okay by me.  Ainiin ja maanantaina on ekat football treenit! Toivotaan, etta pysyn hengissa :D

Eikohan taa ollut talta kertaa tassa, kuvia mulla on mutta kun olen nyt host serkun koneella en voi ottaa niita kamerasta, ja seuraavaan postaukseen voi menna aikaa, koska en omista taalla tietokonetta, mutta saatan kohtapuoliin kayda ostamassa lapparin.

maanantai 12. syyskuuta 2011

VIHDOIN JA VIIMEIN

NEW MEXICO baby ;). Elikkäs tänään tuli tiedot ja New Mexicoon suunnataan, torstaina mulle soitettiin jo ja sanottiin, että mut on saatu sijoitettua, mutta eivät kertoneet jenkeistä vielä, että minne. Nyt oon niin HYPEHYPEHYPE! :D Huomenna lähden, multa jää ikävä kyllä se New Yorkin Soft landing camp valistä, mutta ei se nyt niin haittaa, saadaan siitä kuitenkin rahaa takaisin, niin lähden sille Ise:n järkkäämälle New York viikonlopulle :). En tiedä New Mexicosta käytännössä mitään, mutta oon niin innoissani lähdössä sinne!! :D

Lisätietoo, Eli meen kaupunkiin nimeltä Los Lunas, jossa on n. 25 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee 30 kilometriä Albuquerquesta, joka on New Mexicon suurin kaupunki, ja kooltaan samaa luokkaa Helsingin kanssa. Ja sitten perheestä, johon kuuluu palomiesisä, äiti, joka on ''technologist'' ja ei ole mitään hajua mitä se tarkoittaa suomeksi :D. Ja 21 sekä 16 vuotiaat host veljet! :) Perhe harrastaa mm. Campingia ja baseballia, kuulostaa niin hyvältä!!  En jaksa mitenkään oottaa huomisaamuun, mutta kyllähän se aika tässä pakatessa ja toilaillessa kuluu ;).  Mun kanssa muuten lentää Tukholmasta yksi vaihtari, ja norjasta tulee sitten ainakin neljä, eli en ole ainoa kellä tämä lähtö on ''vähän'' venähtänyt.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Päivittelyä ja odottelua

Elikkäs äiti oli laittanut viestiä exploriukselle ja sieltä vastasivat, että jos huomenna Ise ei ole löytänyt mulle koulupaikkaa jos perhe jo on, tai kumpaakaan, niin mut sijoitetaan siihen exploriuksen Select high schools ohjelmaan tai yksityiskouluun! En oikeen tiiä pitäiskö mun olla iloinen vai vieläkin vähän surullinen. Toisaalta kuullostaa ihan sika siistiltä noi kaks viimistä vaihtoehtoo, mut haluisin jo, että Ise sais varmistettua mun paikan ja pääsisin jo lähtemään sinne! Nyt tulee muuten vaikeat 24 tuntia ;).